Salossa Euroopan paras nuorkauppakamari

21.6.2016

Salon nuorkauppakamari on palkittu Euroopan parhaasta nuorkauppakamaritoiminnasta. Kamari palkittiin viikonloppuna Tampereella nuorkauppakamareiden kansainvälisen Eurooppa-kokouksen palkintogaalassa.

Aikaisemmin keväällä Salon kamari palkittiin Suomen parhaana kamarina, ja Eurooppa-kokouksessa saadun palkinnon myötä Salo jatkaa mukana kisassa maailman parhaaksi nuorkauppakamariksi.

Palkinto on osoitus pitkään jatkuneesta ansiokkaasta työstä, ja kiitos kuuluu kaikille mukana olleille jäsenille sekä eri sidosryhmille, kuten esimerkiksi pitkäaikaisille yhteistyökumppaneille. Menneiden vuosien tekijät ovat luoneet hyvän pohjan nykyiselle kamaritoiminnalle, jonka päälle on ollut mahdollista rakentaa uusia vaikuttavia projekteja.

Salon nuorkauppakamari tunnetaan muun muassa Pop-up Salo -tapahtumasta ja Vuoden positiivisin salolainen -kilpailusta.

                                                                                                 Salon Seudun Sanomat