Valinnan tuskaa
July 2011
Museoelämyksiä, turistikierroksia pinta-alaltaan valtavan kaupungin eri nurkkiin, Zumba-tunteja, urheiluleirejä, ulkoilmateatteria, lasten musiikkitilaisuuksia, kuutamouinteja, lavatansseja – tässä on vain pieni pintaraapaisu kaikista niistä kesätapahtumista, joita salolaiset järjestöt tarjoavat nopean kesäkauden aikana.
Kun päivänvalo on pisimmillään, ihmiset elävät myös täysillä. Kun auringonvalo lataa meitä suomalaisia miltein vuorokauden ympäri, meille tulee pakko täyttää pitkät kesäpäivät erilaisin tapahtumin. Tosiasia kuitenkin on, että kosteat ja kylmät talvikuukaudet lymyilevät aivan nurkan takana.
Itse innostuin veneretkestä, jonka paikallinen kirkkoveneyhdistys www.angelniemenairo.com järjesti eräänä aamuna kukonlaulun aikaan. Kirkkovene on suuri kahdentoista soutajan vene, joka muistuttaa pienessä määrin viikinkiajan veneitä. Tosin siltä puuttuu viikinkiveneen purje ja ylväs ja uhitteleva ilme. Sujautimme airot veteen aamuvarhaisella puoli viiden maissa ehtiäksemme Salon ulkopuolella sijaitsevalle saarelle nauttimaan auringonnousun hetkestä. Tätä ennen minun tietysti oli täytynyt herätä vähäsen aikaisemmin poikani ja unkarilaisen vieraamme kanssa ehtiäksemme ajoissa venelaiturille!
Tähän mennessä merimiestaitoni olivat rajoittuneet pienmuotoiseen puuhasteluun soutamalla normaalilla soutuveneellä. Olin katsellut kirkkoveneitä suurella kunnioituksella vain pitkän välimatkan takaa. Nyt minä olin osa ihmiskoneistoa, jonka tehtävänä oli viedä noin kaksitoistametrinen vene haluamaamme suuntaan.
Suurta viikinkihenkeä tuntien saimme veneen vesille. Alku oli hidas, mutta ei kestänyt kauaakaan kunnes saimme veneen kiitoon. Tietysti, kirkkovenenoviisi kun olin, en osannut jakaa energiavirtojani koko matkalle, joten olin jo aivan puhki puolimatkassa saarelle. Suurin toiveeni oli, etten kuukahtaisi ennen saareen rantautumista kokonaan.
Retken ajoitus oli täydellinen. Noin neljän kilometrin, ja mikä silloin tuntui monituhantisen aironvedon jälkeen, nousimme maihin saarelle juuri auringonnousuksi. Kahvi ja lämmin pulla maistuivat soutajasta taivaalliselta. Yksi retken puuhanaisista oli jo ehtinyt pyöräyttää pullat ennen matkalle lähtemistä!
Retken järjestänyt yhdistys itse oli juuri palannut pidemmältä veneretkeltä, jonka se oli tehnyt Keski-Suomeen. Kun minun sankarillinen souturetkeni oli vain vähäiset yhdeksän kilometriä, yhdistyksen kirkkovene oli taittanut kymmenkertaisen kilometrimäärän Sulkavan Suursouduissa satojen muiden soutajien joukossa. (http://www.suursoudut.fi/en)
Pullan ja kahvin voimalla käänsimme veneen takaisin kohti lähtöpaikkaa. Kolotuksen määrällä ei ollut rajoja kun astuin veneestä maihin – mutta nyt kuitenkin odottelen todella innolla seuraavaa kertaa kun vene laitetaan taas vesille amatöörien voimin. Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.