Äärettömiä maisemia

16.9.2015

Puchheimin suomalainen ystävyyskaupunki levittäytyy 2000 neliökilometrin alueelle. Se tekee vaikutuksen maisemillaan, vanhoilla kartanoillaan ja torillaan.

Puchheim – Suomi on aina ollut harvaan asuttu maa, siinä syy. Kun talonpojat tarvitsivat jotain, vaikkapa uuden hevosen tai nauloja tai halusivat pitää hauskaa, kuulla uusimmat juorut tai mennä morsianta etsimään, he lähtivät kylistään tai yksinäisistä maalaistaloistaan lähimmän kauppapaikan torille. Siksi Suomen etelärannikolla sijaitsevan Salon, Puchheimin ystävyyskaupungin, kauppatori onkin yksi turistien suosikkikohteista. Siellä voi käydä ostoksilla ja saada jotain syödäkseen, torin näyttämölavalla esiintyy muusikkoja ja näyttelijöitä. Torilla riittää tapahtumia ja vilskettä koko päivän, kertoo Ingeborg Keil Puchheimin saksalais-suomalaisesta klubista, joka aktiivisena yhdistyksenä pitää yllä vilkasta ystävyyskaupunkitoimintaa .

Kaupunkikuvassa näkyy paljon pienehköjä erivärisiä taloja, monet niistä puutaloja, sekä joitakin uusia asuinalueita ja suurempia moderneja rakennuksia. Nähtävyyksistä mainittakoon Salon vanha puinen kaupungintalo, kirkko ja kirjasto. Salossa voi vaeltaa jokirantaa pitkin ja käydä syömässä laivaravintolassa. Lisäksi sieltä löytyy huomattava taidemuseo vanhassa veturitallissa ja suuri ostoskeskus ravintoloineen. Kultturinälkäisten turistien klassisia suosikkeja, linnaa tai tuomiokirkkoa, Salo ei tarjoa. ”Sen sijaan siellä on tarjolla äärettömiä maisemia”, sanoo Manfred Paulus, klubin puheenjohtaja.

Koko kaupungin nähtävyyksiin ei ehdi tutustumaan yhden kiertokäynnin aikana.. Siihen tarvitaan autoa. Sillä Salo käsittää 2000 neliökilometrin suuruisen alueen ja on siis suurempi kuin Vatikaani tai Monaco ja hiukan pienempi kuin suurherttuakunta, veroparatiisi Luxemburg. Juuri ja juuri kaksitoista neliökilometriä käsittävä Puchheim on siihen verrattuna kääpiö, joka hukkuisi Salon alueeseen kuuluviin, yhteensä yli 100 neliökilometriä käsittäviin meren lahtiin. Tällä alueella on sekä kansallispuisto että paljon kaunista saaristomaisemaa. Siellä on myös Särkisalon pitäjä, jonka asukkaat ovat osittain ruotsinkielisiä, jossa on vuodelta 1760 peräisin oleva puukirkko ja rautakautinen hautakumpu. Muurlan pitäjässä Turusta Helsinkiin johtavan tien varrella on lasitehdas, joka on Skandinaviassa kuuluisa maljakoistaan, lampuistaan ja kynttilänjaloistaan sekä tyylikkäästä muotoilustaan.

Perniön pitäjässä on vanhoja (herras)kartanoita. Nämä olivat aatelisten asuinrakennuksia heidän suurilla maatiloillaan, jotka olivat melkein omavaraisia. Keilista varsinkin kartanoitten vanhat huonekalut, vaatteet ja astiat ovat vaikuttavia. Wiurilan kartano Halikossa on seudun merkittävin historiallinen muistomerkki. Kivinen, sisältä paneloitu päärakennus on peräisin 1800-luvulta. Wiurilaa pidetään yhtenä maan tyylikkäimmistä ’Country Clubeista’, siellä pelataan golfia, ratsastetaan tai käydään vaunumuseossa.

Paluumatkalla kannattaa olla varuillaan. Hirvet eksyvät usein maantielle. Ne tuijottavat autoja uteliaina, kunnes antavat taas verkkaisesti tietä.

               

Ostoksille Salon asukkaat menevät torille. Kaupungista ei sen lisäksi löydy klassisia turistinähtävyyksiä. Mutta kauniita kirkkoja Puchheimin suomalaisesta ystävyyskaupungista toki löytyy.         Kuvat: Yksityinen/OH

                                                                                                                                             PETER BIERL

(Süddeutsche Zeitungin artikkeli 16.9.2015:_Süddeutsche Zeitungin artikkelisarjasta, jakso 22: NÄKEMISEN ARVOISIA YSTÄVYYSKAUPUNKEJA Salo)

                                                                                                                           Käännös: Dr. Ulla Williams