Salon Nokia-tarina loppuu Microsoftin lähtöön 

9.7.2015

It-jätti Microsoftin ilmoitus muuttaa puhelinliiketoimintansa strategia toi Salolle rajun iskun. Salossa toista tuhatta henkeä työllistävä tuotekehitysyksikkö lopetetaan.

Valmiiksi ongelmallisessa työllisyystilanteessa pommi on Salolle armoton. Kaikkein järkyttävin tilanne on tietenkin niiden kohdalla ja niissä perheissä, joita ison yksikön lakkauttaminen työpaikan menetyksenä suoraan koskee, mutta tällainen isku tuntuu koko kaupungin mielialoissa. Päätös tuntuu myös koko Salon taloudessa.

Täydellisen puskista tämäkään uutinen ei tullut, vaikka ajankohta täysi yllätys olikin.

Microsoftin markkinaosuuksien tiedettiin varsinkin älypuhelimissa jääneen tavoitteista selvästi jälkeen. Pitkä aika ei ole siitä, kun yt-neuvottelut irtisanomisista viimeksi käynnistettiin. Tulevista muutoksista on luettu vihjeitä yhtiön johdon puheista.

Microsoftin tulevaisuutta kyseltiin vain muutama viikko sitten sen tiedon valossa, että Nokian johdosta Microsoftille Devices-yksikön johtoon siirtynyt Stephen Elop irtisanottiin. Silloin pohdittiin, oliko tämä ratkaisu jo enne jostain sen kaltaisesta, josta nyt ilmoitettiin. Nyt tiedetään enemmän. Huonot enteet toteutuivat.

Kaiken kaikkiaan irtisanomiset koskevat liki 8 000 yhtiön työntekijää. Suomessa luku on 2 300. Yhtiön toiminta Salossa loppuu, mutta jatkuu Espoossa ja Tampereella. Tietojen mukaan osa Salon työpaikoista siirtyy näihin.

Salossa koviin uutisiin on totuttu. Vuosikaudet Nokia oli Salon sampo, mutta sen voima hiipui. Nokian matkapuhelinliiketoiminnat myytiin keväällä 2014 Microsoftille.

Rajuin isku vielä Nokian aikana oli koko puhelintuotannon lopettaminen Salossa. Tehtaan jälkeen Saloon jäi kuitenkin tuotekehitysyksikkö. Nyt sekin tyhjenee. Nokian myötä alkanut taru Salosta Suomen kännykkäkaupunkina alkaa olla kokonaan ohi.

Salon kaupungille tilanne on hyytävällä tavalla tuttu. Iskuja on saatu ja tavallaan niihin on totuttu, mutta toipuminen edellisistäkin on kesken. Jaloilleen pääseminen edellyttää kaikkea heltiävää tukea myös valtiovallalta.

                                                                                                   Salon Seudun Sanomat