Teijo-Talot myi konseptinsa Kiinaan

23.6.2016

Siirrettävien talojen konsepti kiinnostaa maailmalla. Salolainen Teijo-Talot tuotteisti vientiin innovaationsa betonipohjaisista valmistaloistaan, ja nyt kansainvälistä kauppaa varten perustettu TeijoCon-yritys on solminut ensimmäisen lisenssisopimuksesta Kiinan markkinoille.

Innostus on ollut suurta. Viime viikolla tehtaalla kävi vierailijoita Australiasta.

Alkukesästä solmittu lisenssisopimus mahdollistaa sen, että jatkossa Kiinassa pystytään valmistamaan Teijo-Talojen tekniikalla siirrettäviä taloja ja nostaa niitä samalla menetelmällä, kuten Suomessa Teijo-Talot tekee. Yhteistyökumppanille myydään siis osaamista.

Kiinassa rakennetaan parhaillaan siirrettävien talojen tuotantolaitosta, joka aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa.

Vientityön käynnistäminen on vaatinut yritykseltä paljon tuotteistamista. TeijoCon on luonut konseptin vientiä varten manuaalit ja opetusvideot, jotta Teijo-Concept -menetelmä saadaan Kiinassa ja jatkossa muissakin maissa oikealla tavalla käyttöön.

Kiinan tehtaan tavoitteena on satojen tai jopa tuhannen noin sadan neliömetrin suuruisen moduulin rakentaminen vuodessa.

Elokuussa valmistuu Kiinan ensimmäinen mallirakennus, joka toimitetaan Qingdaon kansainvälisille olutfestivaaleille. Tapahtuman näkyvyys on tärkeää, sillä festivaalin kävijämäärä on kahden-kolmen miljoonan luokkaa.

TeijoCon kiinnostaa muitakin kuin Kiinaa. Yhteydenottoja on tullut Ruotsista, Norjasta ja Yhdysvalloista.

TeijoConcept perustuu vuonna 2000 kaupallistettuun menetelmään. Menetelmän ydin on liikuteltava betoniperustus. Talot rakennetaan sisätiloissa ja ne ovat paikalle tuotuina muuttovalmiita. Talot voidaan siirtää paikasta toiseen useaan kertaan erityisen nostomenetelmän avulla.

                                                                                    Salon Seudun Sanomat