Syntetisaattorit käynnistävät Saloon tulevan soitintehtaan

14.4.2015

Saloon suunniteltu soitintehdas pyritään käynnistämään loppukesästä. Jukka Kulmalan perustama Soundion Oy lähtee liikkeelle legendaarisesta Elka Synthex –syntetisaattorista, jonka uusiotuotanto aloitetaan joukkorahoituksen turvin.

Soundion julkisti joukkorahoituskampanjan Frankfurtin musiikkimessuilla tämän vuoden huhtikuussa. Kampanjan ideana on myydä soitinta 125 kappaletta valmistuksen aloituskustannusten kattamiseksi. Rahoituskampanja ratkaisee, missä laajuudessa aloitetaan.

Kulmala arvelee tämän selviävän hiukan yli kuukauden kuluttua. Sen jälkeen ryhdytään hakemaan työntekijöitä. Työntekijöitä tarvittavan 10-20. Jos toiminta alkaa pyöriä odotetusti soitintyöntekijöitä tarvitaan lopulta 20-30.

Elkaa on toivottu takaisin

Alkuun on kuitenkin tarkoitus lähteä harvinaisesta 1980-luvulla valmistetusta Elkasta. Sitä tehtiin aikoinaan Italiassa vain pari tuhatta kappaletta. Tuote on alan piireissä tunnettu, ja sen uudelleen valmistusta on toivottu. Kansainvälisenä kannustajana toimii Jean Michel Jarre. Hän on pyytänyt Elkaa takaisin, Kulmala sanoo. Elkan ääntä voi kuulla Jarren albumilla Rendez-Vous.

Elka Synthexiä on käyttänyt myös muun muassa Stevie Wonder, Kulmala jatkaa.

Uudet Elkat kootaan Salossa käsityönä, jossa käytetään sekä vintage-osia että uusia komponentteja.

Elka avaa myyntikanavat

Uusiotuotantoon tuleva syntetisaattori on Kulmalan mukaan maailmalla odotettu, mutta kuitenkin marginaalinen tuote. Hän katsoo eteenpäin.

-Tuotekehityksessä ovat kotisoittimet ja ammattidigitaalipianot, hän sanoo.

Salolaistehdas suuntaa ensin Euroopan markkinoille.

                                                         Salon Seudun Sanomat