Hyviä uutisia Suomesta 2015

6.12.2015

MAAILMAN PARAS MAA
Suomi on maailman paras maa, kun mitataan asukkaiden inhimillistä pääomaa. Maailman talousfoorumin vertailussa mitattiin asukkaiden koulutus- ja taitotasoa ja sitä, kuinka hyvin maat hyödyntävät niitä työmarkkinoilla.

MAAILMAN VAKAIN
Suomi on maailman vakain maa viidettä vuotta peräkkäin. Yhdysvaltalainen Fun for Peace –järjestö on antanut Suomelle ainoana erittäin vakaan maan luokituksen. Suomen jälkeen tulevat Ruotsi, Norja, Tanska, Luxemburg, Sveitsi ja Uusi-Seelanti.

MAAILMAN INNOVATIIVISIN
Maailman talousfoorumin heinäkuisessa vertailussa Suomi on ykkönen innovatiivisuudessa. Mittaus on osa foorumin kansainvälistä kilpailukykyvertailua.

EUROOPAN TOISEKSI KILPAILUKYSYISIN
Maailman talousfoorumin kilpailukykyvertailussa Suomi on Euroopan toiseksi kilpailukykyisin maa Sveitsin jälkeen. Kolmantena on Saksa, Ruotsi on sijalla kuusi. 140 maan globaalissa vertailussa Suomi sijoittuu kahdeksanneksi. Viime vuonna Suomen kokonaissijoitus oli neljäs.

KOLMANNEKSI DYNAAMISIN TALOUS
Suomessa on maailman kolmanneksi dynaamisin talousympäristö yhdessä Australian kanssa. Asiantuntijayhteisö Grant Thorntonin tutkimus mittaa maiden talousympäristöä. Suomen vahvuuksiksi listattiin vakaus, toimiva rahoitusympäristö ja teknologia sekä tuotekehitys. Taakse jäivät muut Euroopan maat.

KOLMANNEKSI VÄHITEN KORRUPTIOTA
Suomi on kolmannella sijalla tuoreimmassa Tranparency Internationalin korruptioindeksissä. Tulos on sama kuin viime vuonna.

KUUDENNEKSI PARAS MAINE
Suomella on kansainvälisesti toimivan Reputation Instituten mukaan maailman kuudenneksi paras maine valtioiden joukossa. Voiton vei tänä vuonna Kanada. Suomen edelle kiilasivat Norja, Ruotsi, Sveitsi ja Australia.

MAAILMAN PARAS PERUSOPETUSLAKI
World Future Council palkitsi Suomen hopeisella Future Policy Awardilla lokakuussa. Palkinto annettiin Suomen perusopetuslaille, koska se on taannut lapsille yhtäläiset mahdollisuudet osallistua korkealaatuiseen opetukseen riippumatta lapsen etnisestä taustasta, iästä, perheen varallisuudesta, kielestä tai asuinpaikasta ja tuottaa siten erinomaisia tuloksia hyvinvoinnilla sekä oppimistuloksilla mitattuna.

MAAILMAN PARHAITA KOULULAITOKSIA
Laajassa kouluvertailussa Suomi on yhä paras länsimaa – edelle kiilaavat viis Aasia maata; Singapore, Hongkong, Etelä-Korea, Japani ja Taiwan. Ruotsi on romahtanut kauas kärjestä sijalle 35. Kaksi vuotta sitten Suomen koulutusjärjestelmä arvioitiin samassa vertailuissa maailman parhaaksi. Monia mittareita, muun muassa Pisa-testit, sisältävät vertailun toteutti Pearson-koulutusyhtiö. OECD:n Pisa-vertailussa Suomi oli paras 2001, 2006 ja 2009.

VAPAIN LEHDISTÖ
Suomi on edelleen maailman paras maa lehdistövapauden suhteen. Toimittajat ilman rajoja –järjestön vuosiraportissa viiden kärjessä ovat myös Norja, Tanska, Hollanti ja Ruotsi. Raportin mukaan lehdistönvapauden tila on maailmalla kuitenkin heikentynyt dramaattisesti tänä vuonna.

ENITEN SAUNOJA
Suomen 5,5 miljoonalla asukkaalla on käytössään 3,5 miljoonaa saunaa.

MELKEIN PARAS ÄIDEILLE
Suomi ei ole enää paras maa äideille, kuten vielä vuosi sitten. Nyt sijoitus on toinen. Edelle on kirinyt Norja. Maailman tila äideille –raportin viisi parasta maata olivat Pohjoismaita.

KUUDENNEKSI ONNELLISIN
Suomi on maailman kuudenneksi onnellisin maa. Näin toteaa Sustainable Development Solutions –verkosto. Onnellisin maa on Sveitsi, sen jälkeen tulevat Islanti, Tanska, Norja, Kanada ja Suomi. Ruotsin sijoitus oli kahdeksas. Onnellisuuden laskemisessa otettiin huomioon muun muassa odotusarvo terveistä elinvuosista, luotettavan läheisen olemassaolo, anteliasuus ja vapaus tehdä valintoja. Vuonna 2014 onnellisin maa oli brittiläisen Legatum-instituutin mukaan Norja, Ruotsi oli sijalla kuusi ja Suomi kahdeksas. Vuonna 2010 tehdyssä OECD-kyselyssä Suomi oli toiseksi onnellisin Tanskan jälkeen.

REHELLISIMMÄT ASUKKAAT
Valittujen Palojen kansainvälisessä rehellisyystestissä voiton vei Suomi ja Helsinki. Vuonna 2013 toteutetussa testissä pudotettiin 192 lompakkoa 16 suurkaupunkiin neljällä mantereella. Joka lompakossa oli puhelinnumero, perhevalokuva, kuponkeja, käyntikortteja ja 40 euroa. Helsinkiin pudotetuista 12 lompakosta palautettiin 11, Kakkostilalle nousi Intia. Heikoiten pärjäsi Portugali, jossa palautettiin vain yksi lompakko.

IHAN VAAN PARAS MAA
USA:n toiseksi suurimman viikkolehden tutkimuksessa Suomi julistettiin kaikkinensa maailman parhaaksi maaksi syntyä ja asua. Vuoden 2010 tutkimuksessa hopeaa otti Sveitsi ja pronssilla oli Ruotsi.

                                                                                                  Salon Seudun Sanomat