Autokokoelmasta ja Marimekosta lisähoukutin elektroniikkamuseolle

22.3.2017

Salon elektroniikkamuseon halutaan karsivan reilusti kokoelmaansa ja keskittyvän salolaiseen osaamiseen. Museon tueksi on tarkoitus avata kaksi aivan uutta kokoelmaa. Myös museon markkinointia on tarkoitus lisätä.

Elektroniikkamuseon kehittämisessä punaiseksi langaksi on nostettu elektroniikka-alan salolainen osaaminen, laitevalmistus sekä tekninen kehitys ja niiden historia. Museoon on tarkoitus tuoda tarinallisuutta ja salolaisen elektroniikkateollisuuden henkilöhistoriaa. Tarinat liittyisivät tuotekehittäjiin, johtohahmoihin ja työntekijöihin.

Esille tuotaisiin myös uusia salolaisia innovaatioita. Museon keskitilaan on ajateltu showroomia, joka olisi varattu salolaisille yrityksille ja niiden tuote- ja yritysesittelyille. Yritykset rahoittaisivat omaa näkyvyyttään museossa.

Uutta vetovoimaa museolle on suunniteltu kahdella uudella kokoelmalla. Museokeskus aikoo avata yleisölle yksityisen autokokoelman, jossa on lukuisia autoharvinaisuuksia. Autokokoelman lisäksi näytille tulee Marimekko-kokoelma.

                                                                   Salon Seudun Sanomat